Viehäty Vuokosta - Viihdy päivä Vuokon kulttuurikylällä

Viehäty Vuokosta - Viihdy päivä Vuokon kulttuurikylällä

Etelä-Vuokon kylätalo, Vuokko,

Viehäty Vuokosta - Viihdy Vuokon kulttuurikylällä

Kaunis itäsuomalainen maalaiskylä ja sen perinnemaisema on täynnä historiaa ja näkemistä, kuten Koskenkorvan talo, luonnonkivinen kaariholvisilta, matkamiehen risti, Vuokon kiviaidat ja kaksi tsasounaa, jne. Bussikierroksen aikana opas kertoo Vuokon kylän historiasta ja nähtävyyksistä.
Juuan suurimpiin ja vanhimpiin kyliin lukeutuva Vuokko sijaitsee kunnan pohjoisosassa Pielisen ja valtatie 6:n välissä Vuokonjärven rantamilla. Kylän kulttuurimaisemaa ovat muokanneet Vuokonjärven laskut 1700- ja 1800-luvuilla ja viimeisen kerran vielä 1930-luvulla. Kaikkiaan järven vesipinta laski noin seitsemän metriä.

• Etelä-Vuokon kylätalolla nautimme virvokkeita ja kuulemme sen noin satavuotisesta toimintahistoriasta kylän kulttuurikeskuksena, jossa on kokoonnuttu, esitetty näytelmiä ja järjestetty tansseja. Putkana toimi maantien toisella puolella sijaitseva riihi.

Jos aika sallii kahvikupposen höysteenä on mahdollisuus katsoa tsasounan rakentamisvideo.

• Tutustumme Pyötikön alueeseen,  jossa toimi vuosina 1847–1890 ortodoksinen vanhauskoisten luostari. Luostarissa asui enimmillään noin 30 erakkomunkkia. Munkit olivat tulleet Suomen puolelle Vienasta ja Aunuksesta uskonnollista vainoa pakoon. Luostarista on jäljellä kiviaidalla ympäröity kalmisto, jossa sijaitsee Nurmeksen ortodoksisen seurakunnan vuonna 1977 rakentama Pyötikön tsasouna. 

  • Kierros voi halutessanne päättyä kauniiseen järvimaisemaan Vuokon kesäteatterissa.  https://www.vuokonjarvenkesateatteri.fi/puisto/
  • Pysähtymispaikat ovat esteettömiä, mutta mikäli matkakohteena on aikataulun salliessa Keski-Vuokon tsasouna ja kiviaidat, kävelymatka on noin 0,5 km/suunta. 

Tapaamispaikka: Opas nousee sopimuksen mukaan mukaan Juuan ABC, Karjalantie 1, 83900 Juuka tai Etelä-Vuokon kylätalo, Vuokontie 354.

Saatavuus: 1.5. - 30.9.
Ryhmäkoko: 20 - 50 höä
Palvelukielet: Suomi, englanti.

Hinta: alk. 150€/h. 
Sis. opastuksen. Tilauksesta: Kahvi ja makea tai suolainen kahvileipä

  • Reitin pituudesta ja aikataulusta sovitaan ryhmän johtajan kanssa.
  • Kuljetus ryhmän omalla bussilla. 
  • Säähän ja ulkoiluun sopivat varusteet ja kävelyyn sopivat jalkineet.
  • Oma juomavesipullo